Kalliomäessä iloiset 30-vuotisjuhlat

Seuran retkitukikohdassa Kalliomäessä Virtain Vaskivedellä vietettiin tukikohdan 30-vuotisjuhlia viikonloppuna 11.- 12.7. Lempinimen ”Ankkalinna” tukikohta on saanut 1990 -luvulla kallioseinämän maalauksesta, joka muistutti ilmiselvästi ankkaa. Juhlaväkeä paikalle oli saapunut runsaat 80 veneilijää, pääosa veneillä ja paljon myös maitse autoilla. Niin laiturit kuin autojen parkkipaikatkin olivat täpötäynnä.

Seuran kommodorin tervehdyksen jälkeen entinen kommodori (vv. 1991 – 1995) ja Ankkalinnan pitkäaikainen isäntä Teuvo Paju esitteli mielenkiintoisen katsauksen tukikohdan perustamisen aikaan ja rakentamisen käynnistämiseen. Juhlaväelle tuli selväksi, että tuhansia talkootunteja on vuosikymmenten aikana tarvittu, jotta tukikohta on saatu nykyiseen hienoon kuntoon. Veneilijät voivat nyt ja tulevaisuudessa nauttia upeasta tukikohdasta.

Juhlaseremonioiden lisäksi ohjelmaan kuului tietysti maittavan sikapossun syöntiä, kahvittelua sekä tietysti saunomista. Grilli-iltaa vauhditettiin karaoketyyliin yhteislaululla pikkutunneille saakka. Sunnuntaina aamupäivällä oli ohjelmassa Näsijärvi -aiheinen tietokilpailu. Ankkalinnan historian neljäs vuosikymmen aloitettiin näin varsin iloisin mielin.

Teuvo Paju esitteli katsauksen tukikohdan historiaan.

Varakommodori luovutti seuran lahjan isäntäparille Pertille ja Marjalle.

Juhlalounaan valmistelua pääkokin johdolla.

Näsijärvi -aiheisen tietokilpailun palkintojen jakoa.

0 replies

Jätä kommentti!

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.